tätä vuotta on kulunut riittävän monta päivää, ja olen saanut päässäni järjesteltyä ruokaan liittyviä ajatuksia.
Kasvikset: Ykkösenä on ehdottomasti se, että ruuassa ei ole kyse dieetistä, ei ohimenevästä kokeilusta, vaan elämäntavasta. Meidän on opeteltava syömään enemmän kasviksia kaikissa muodoissaan. Itselleni kasvistaminen on vaikeinta - olen koko lapsuuteni ollut valikoiva syöjä, ja nyt monet maut täytyy opettelemalla opetella. Ja vaikka maku voisi olla mieluisa, on siitä vielä pitkä matka siihen, että kokeilusta tulee luonteva tapa. Vähintään kerran viikossa, siitä mitenkään sen suuremmin kuuluttelematta, meillä on kasvispäivä.
Rasvat: Rasvoista en ole huolissani: käytän rypsiöljyvalmistetta kaikessa leivonnassa ja kasviskermaa ruuanlaitossa, ja valitsen yleisesti vähärasvaisia ja rasvattomia tuotteita. Väliin tosin lapset saavat herkutella "voimamaidolla".
Napostelu: lapset eivät juurikaan napostele, se on meidän aikuisten iltainen helmasynti. Milloin väsymys, mielipaha, päänsärky tai tarve hemmotella itseään - kaikki tekosyitä epäterveeseen naposteluun. Viime kauppareissulla nappasin mukaani ison pussillisen manteleita ja banaanilastuja ja viime illat olenkin varsin vaivattomasti tyydyttänyt naposteluntarvetta niillä. Kourallinen banaani-mantelisekoitusta riittää loistavasti. Energioita ja rasvoja en ole ajatellut sen kummemmin, aloitan sillä että totuttelen makeattomaan naposteluun. Näin on hyvä - varsinkaan kun minulla ei ole akuuttia painonpudotuksen tarvetta. Ranskalaisesta mentaliteetista päätin omaksua "palan laadukasta tummaa suklaata" - mikä sekin on toiminut hyvin. Vain yksi pala, riittävän tummaa.
Suunnitelmallisuus: olen huomannut, että rahapuolelta säästyy, kun käyn kaupassa harvemmin. Kerran viikossa - käyttämällä talouskellaria - tehdyt ostokset kirpaisevat kukkaroa kerran, mutta tekevät pidemmällä tähtäimellä säästöä ja antavat aikaa viikolle. Pyrin miettimään edes väljästi etukäteen suunnilleen viikon ruuat: pakasteita (esim. kala, riista) käyttämällä se onnistuu. Koska vastaan perheen ruuanlaitosta yksin, pidän "talon päiviä", jolloin syödään valmisruokia (suosittelen pakastealtaasta löytyviä kasvispihvejä: herkkua!!). Työssäkäyvänä äiti-ihmisenä tasapainoilen ajan, rahan ja voimavarojen ikuisessa kuilussa. Käytän edelleenkin helposti ja mielelläni puolivalmisteita. Jatkan ulottamalla suunnitelmallisuutta myös siihen, etten hamstraa kaappeja täyteen kivoja kokeiltavia juttuja. Yritän pitää kuivatarvikkeet järkevissä rajoissa. Yritän pitää myös pakastimessa tilaa leivälle: kuuden-seitsemän desin leipätaikina nousee vielä yhdellä kuivahiivapussillisella ja taikinasta syntyy helposti kolme, joskus neljäkin leipää. Kaksi käyttöön ja loput pakastimeen - viikolla säästyy aikaa leivänleipomiselta.

Yleisenä ruokaperiaattena ja kasvatusperiaatteenani jatkan edelleenkin sitä, että tietty määrä makeaa kuuluu ihmisen elämään. Jälkiruoka tai makea iltapala kuuluvat elämään - en säännöstele tai rytmitä makean syöntiä tiettyihin ajankohtiin. Lapset eivät juurikaan syö karkkia: meidän herkkujamme ovat erilaiset keksit ja leipomukset - ja niitähän ei joka päivä kuitenkaan syödä. Omatekoisissa leipomuksissa voin helposti huijata terveellisempään suuntaan: sihtiruisjauhoista syntyy mainiota kääretorttua, marjapiirakoiden pohjiin sopii jauhon joukossa vallan mainiosti kaurahiutale, valkoisen sokerin voi korvata ruokosokerilla (jos sillä nyt on merkitystä).

Kaipa tällä pääsee ihan hyvin alkuun tänä vuonna?