Maukas kasvislasagne pohjautuu Kaarina Roinisen Maukasta kotiruokaa - kevennyksenä kasvikset -kirjan kasvislasagnen reseptiin. Tosin meidän kasvislasagnessamme oli hitunen aiemmalta aterialta tähteeksi jäänyttä jauhelihaakin...

Kasvislasagne
Kasviksia raasteena (4 porkkanaa, palsternakka, pätkä kesäkurpitsaa, pari sipulia ja valkosipulin kynttä)
1/2 prk. tomaattimurskaa
1/2 nippua basilikaa silputtuna
mausteita maun mukaan (valkopippuria, suolaton kasvisliemijauhe, pizzamauste)
Valion Kolmen juuston kermaa
juustoraastetta
Kuullotin kasviksia hetken öljyssä ja lisäsin joukkoon tomaattimurskan ja mausteet. Annoin porista hetken, heitin sekaan aiemmin paistetun ja maustetun jauhelihan (n.1 dl).
Laitoin vuokaan kerroksittain kasviskastiketta, lasagnelevyjä, juustokermaa. Päällimmäisenä pieni kerros kasviksia, loput juustokermasta ja hiukan juustoraastetta. Uunissa 200¤, noin 30 min.

Lasagne oli maukasta ja täyteläistä. Keittokirjan alkuperäisen ohjeen mukaan siihen olisi kuulunut pelkkä valkokastike, ilman tomaattia, mutta jotenkin tomaatiton lasagne tuntui kovin orvolta. Alkuperäisohjeen mukaan valmistetun lasagnen olisi voinut pakastaa paistamattomana - minä pakastin nyt valmiin tuotoksen tähteet.
Halpaa-helppoa-nopeeta, taas kerran.