Tulevan viikon ruokalistan (edellinen merkintä) lisäksi täytyy esitellä perjantain pikaruoka. Taas kerran keittiönpöytämme ympärillä oli nälkäisiä lapsia ja aikaa ruuanlaittoon oli vain hetkinen.

Perjantain pikaruoka:
valmiit kalapakasteet (rapea sitruuna-persiljaleivitetty seitileike)
perunoita - keitettiin pieninä kuutioina
kylmä kermaviilikastike: purkillinen kermaviiliä, n. ruokalusikallinen majoneesia, reilu tl sinappia, puolikas sipuli hienoksi silputtuna, ripaus valkopippurijauhetta, reilusti yrttimaustetta.
2,5 sipulia ja pätkä purjoa silputtuna, kuullotetaan makeaksi
vihersalaatti
Jälkiruokana pikaviinerit: valmista voitaikinaa, sitruunalla maustettua rahkaa, vadelmamarmeladia. Leikkaisin taikinalevyt neliöiksi ja edelleen kolmioiksi. Panin jokaiselle nokareen sitruunarahkaa ja sen päälle marmeladia, voitelin munalla. Olisin ripotellut päälle raesokeria, mutta sen puutteessa käytin ruskeata ruokokidesokeria. Puolet taikinalevyistä tein suolapaloiksi: leikkasin samoin neliöiksi ja edelleen kolmioiksi, panin näille nokareen maustamatonta tuorejuustoa ja päälle tipan pestokastiketta, voitelin munalla. Uunissa, 200¤, noin 15 min. Pikaviinerin idea lienee tullut Valion ruokavihkosista, kaverin kautta kuultuna.
Molemmat kelpasivat sekä perheen aikuisille että lapsille!